• Koti
  • Teossarjat
    • Muistiin painuneet 2025
    • Jälkesi, jälkeesi 2025
    • omatunto 2024
    • Kotimatkoja 2023
    • Taiteilijakirjat
    • Vedoksia
  • about
  • CV

AJANKOHTAISTA

Kohti - kuvataiteilijoiden opinnäytetyönäyttely 2026 osa 2
2.-18.4.2026
Taidekeskus Itä & Galleria Pihatto

Kohti-näyttely tarkastelee sekä sisintä että ympäristöä – Kuvataideopiskelijoiden opinnäytetyönäyttelyt ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa

Kohti tarkastelee muutosta, etenemistä ja suuntaa niin yksilön kuin yhteisön tasolla. Vaikka olisimme pysähtyneet, katseemme, ajatuksemme, naurumme tai vakavuutemme suuntautuvat jotakin kohti. Se voi olla muutos, hetki tai kohtaaminen – asia, joka vaatii rohkeutta, avaa mahdollisuuksia tai syntyy omalla painollaan.
Kohti on näyttely etenemisestä ja pysähtymisestä, sisäisestä kokemuksesta ja ympäröivästä todellisuudesta. Se avaa tilan olemiselle ja mahdollisuudelle. Katsojaa ei johdateta valmiisiin vastauksiin, vaan suuntaan, kohti jotakin, mitä
hän ei osannut odottaa.
LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutista keväällä kuvataiteilijoiksi valmistuvien opinnäytetyöt ovat esillä Lappeenrannassa 11.3.–18.4.2026. Näyttely levittäytyy useampaan galleriatilaan Lappeenrannassa: Taidekeskus Itään ja Galleria Pihattoon.
Teoksissa liikutaan päiväkirjamaisista lähestymistavoista yhteiskunnallisiin näkökulmiin. Näyttelyissä on mukana 31 opiskelijaa, jotka työskentelevät muun muassa maalauksen, valokuvauksen, installaation, keramiikan ja grafiikan keinoin.
Valmistuvien kuvataideopiskelijoiden näyttely jakautuu ennen näkemättömällä tavalla useampaan kohteeseen eri puolilla Lappeenrannan kaupunkia. Se kutsuu katsojan kulkemaan tilasta toiseen, näyttelyiden halki, kohti sen keskeisintä kysymystä
siitä, mihin suuntaat katseesi.

Avajaisia vietetään samana iltana molemmissa galleriatiloissa: keskiviikkona 1.4. klo 17.00 Taidekeskus Idässä ja klo 18.30 Galleria Pihatossa. Tervetuloa!
Näyttelyn taiteilijat:
Erika Ahonen, Rita Asplund, Margarita Burda, Paavo Jaakkola, Heta Ketola, Erin Kupari, Katariina Mennander, Arri Mäkeläinen, Erica Mäki-Tuuri, Julia Rintanen, Tuomo Rotstén, Emmi Ruonala, Nea Sillvan, Tuomo Tarvainen, Elina Tyni, Helmi Westerlund

Picture
Powered by Create your own unique website with customizable templates.
  • Koti
  • Teossarjat
    • Muistiin painuneet 2025
    • Jälkesi, jälkeesi 2025
    • omatunto 2024
    • Kotimatkoja 2023
    • Taiteilijakirjat
    • Vedoksia
  • about
  • CV